

Piirustuskirjojen klassikko avaa luovuuden kanavasi.
Piirtämistaitoa on perinteisesti pidetty vain harvoille suotuna lahjakkuutena. Betty Edwards, joka on tehnyt elämäntyönsä piirtämisen opettajana, on kuitenkin kehittänyt perinteistä poikkeavan näkökulman piirtämisen oppimiseen. Hän on osoittanut, että kuka tahansa voi oppia piirtämään oikeiden opetusmenetelmien avulla.
Luovan piirtämisen opas kertoo
Oikea katsominen on avain piirtämisen oppimiseen. Oppaan menetelmillä opit näkemään uudella tavalla. Aikaisempia tietoja piirtämisestä ei tarvita, joten opas sopii kaikille. Jos osaat kirjoittaa nimikirjoituksesi, sinulla on riittävät kädentaidot oppiaksesi piirtämään.
Kirjan harjoitukset hyödyntävät oikean aivopuoliskon luovuutta. Selkeiden ja mukaansa tempaisevien harjoitusten avulla
Kirjan uudesta näkökulmasta hyötyvät myös taiteilijat ja edistyneet harrastajat, jotka haluavat syventää tietämystään piirtämisen taustalla vaikuttavista prosesseista ja kokea uusia tapoja valjastaa taiteellisia voimavarojaan. Kirja on avuksi myös opettajille ja vanhemmille, jotka haluavat auttaa lapsia ja nuoria etsimään taiteellista minuuttaan ja kasvattamaan luovaa itseluottamustaan.
Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1979 ja se on käännetty 14 kielelle. Uudistetut painokset ilmestyivät 1989 ja 1999. Betty Edwards on California State Universityn emeritusprofessori. Hän on kirjoittanut myös kirjat Drawing on the Artist Within (1986) ja Color by Betty Edwards (2004).